Kosmetiikan uudet tuulet CosmoProf Hong Kong 2016

Kosmetiikka-alan Aasian suurimmat ammattimessut pidetään aina näin loppusyksystä Hong Kongissa. Messut ovat valtavat kaikilla mittareilla. Messualaa on yli 85 000 neliömetriä, messuhalleja käytössä viisi käytävien ollessa myös esittelykäytössä, yli 2500 näytteilleasettajaa yli 50 eri maasta.

Vierailimme näillä suurmessuilla viime viikolla.

Ammattikosmetiikan messut CosmoProf Asia 2016

Kokemus oli jälleen häkellyttävä ja todella mielenkiintoinen. Messut olivat jaettu kerroksittain teemoihin – kuluttajakosmetiikka ( Cosmetics & toiletries), ammattilaisten kosmetiikka (Beauty salon), ripset ja kynnet (Nail & accessories), hiukset (Hair sCosmoProf Asiaalon) ja kosmetiikan uudet tuulet (Emerging beauty ja Discover Trends).

Messut ovat niin isot, että yhden esittelykerroksen läpikäymiseen menee yksi kokonainen messupäivä, mikäli haluaa käydä messuosastot läpi huolella. Niinpä messuille kannattaa tehdä hyvä suunnitelma omien mielenkiintojen mukaan. Kyseessähän on ammattimessut, jotka eivät ole avoimet kuluttajille, eli näytteilleasettajien ainoa tarkoitus on saada aikaiseksi uusia kontakteja mahdollisiin liikekumppaneihin. Sen vuoksi mekin olimme liikkeellä. Etsimässä uusia toimittajia, tuotteita sekä laitteita laajentaakseemme yrityksemme palveluvalikoimaa.

Mitä messuilta sitten löytyi?

CosmoProf 2Messuilla oli selkeästi huomattavissa kaksi isoa ihonhoidollista trendiä. Kuluttajille suunnatussa kosmetiikassa eli niin sanotussa kempparikosmetiikassa luonnonkosmetiikka on entistä voimakkaammin nousemassa. Kuluttajakosmetiikan osastolla valtaosa tarjoalla olevista tuotesarjoista myi tuotteitaan markkinointisanoilla ”natural”, ”organic”, ”bio” ja ”eco”.  Tuotteita löytyi niin israililaisesta luonnollisista mineraaleista kuin korealaisita puhtaista luonnollisista hedelmistä valmistettuna. Ja kaikkea siltä väliltä. Kun näytteilleasettajia on yli 50 maasta niin voi vain kuvitella, että luonnollisen kosmetiikan myyntiargumentteja oli ihan yhtä monta. Maasta tai maanosasta riippumatta tällä hetkellä luonnollinen kosmetiikka myy ja tulee varmasti tulevaisuudessa myymään vielä paremmin. Mielikuva luonnollisesta ja puhtaasta kosmetiikasta vetoaa kuluttajaan. Olisin tosin toivonut näkeväni suomalaisen luonnonkosmetiikan hakemassa omaa markkinarakoaan samoilla messuilla. Toivottavasti tämä on mahdollista tulevina vuosina.

Ammattikosmetiikan osastolla olikin vähän erilainen näkökulma siihen miten ihoa pitäisi tänä päivänä ja tulevaisuudessa hoitaa. Nimittäin ammattilaisosasto oli täynnä ihonhoitoon tarkoitettuja laitteita. Ja valikoima oli v a l t a v a. Erilaisia esitteillä olevia laitteita oli satoja. Toimintaperiaatteet vaihtelivat meillekin tutuista ultraäänestä, radiotaajuudesta, valoimpulssiin ja LED-valoihin. Selkeä trendi oli entistä tehokkaammat ja nopeammat laitteet. Ammattilaisille suunnatut hoidot kehittyvät selkeästi suuntaan, jossa asiakkaalle pystytään tuottamaan näkyviä tuloksia mahdollisimman nopeasti, kivuttomasti ja tehokkaasti. Kysyntä tämän tyyppisille hoidoille on siis olemassa kun useat kymmenet laitevalmistajat kehittävät jatkuvasti uudenlaisia laitteita ihon vanhenemisen oireita tai muita ulkonäöllisiä haasteita vastaan. Tämä oli sinänsä mielenkiintoinen havainto, että tämä on ristiriidassa kuluttajien suosiman luonnonkosmetiikan kanssa.

 

Mitä toimme mukanamme?

Kauneudenhoito tulee tulevaisuudessa keskittymään entistä enemmän laitehoitoihin, jos kuunnellaan hiljaiset signaalit messuilta. Kuluttajat haluavat nopeita tuloksia ja niiden aikaansaaminen on mahdollista vain laitehoidoilla. Varsinkin luonnonkosmetiikan käytön lisääntyessä ihon kiinteytymiseen ja kosteutukseen liittyvien hoitojen kysyntä kasvaa varmasti. Luonnonkosmetiikka on tullut jäädäkseen, mutta kuluttajien tietämys luonnonkosmetiikasta puuttuvista vaikuttavista aineista on vielä vähäistä. Jos halutaan hoitaa jotain erityistä ihonhoidollista haastetta kuten esimerkiksi ihon kimmoisuutta tarvitaan siihen tieteellisesti tutkittuja vaikuttavia raaka-aineita. Tämän tietää koulutettu kosmetologi sekä ihotautilääkärit.

Luonnonkosmetiikan lisääntymisen myötä kuluttajan lisääntynyt valveutuneisuus säilöntäaineista, palmuöljystä tai synteettisistä raaka-aineista on aiheuttanut myös pelkoa ns normaalia kosmetiikkaa kohtaan. Tästä syystä nouseva trendi on kosmetologilta haettavat nopeat tulokset. Kosmetiikka ilman tutkittuja vaikuttavia aineita harvoin tuottaa haluttua tulosta.

Meidän mukaan lähti valtava kasa erilaisia esitteitä. Jatkoneuvottelut käynnistyivät heti kotiinpaluun jälkeen muutamien laitetoimittajien kanssa sekä muutamien luonnonkosmetiikan saralla toimivien toimittajien kanssa. Nähtäväksi jää mitä lopulta saamme kotimaan markkinoille.